Ruattinmaan Ikeassa oli sellanen tarjoushässäkkäviikonloppu muutama viikko sitte.
Serkkuni kävi ostamassa mulle uudet soffat, kun olen kuolannu niitä jo melkein viis vuotta.
Matkaan otin kuitenkin vain yhden kiitoskakun, joka päätyi taasen yhden tätini luokse, jossa yövyin.
Toinen tätini, jonka luona soffat asuivat muutaman viikon, saivat kiitokseksi viinipotun.
Serkulleni ja hänen lapselleen vein kiitoksen suklaana ja karkkina.

Tässä kakku! Marsipaania oli vähän naftisti ja nyt tiedän, ettei silloin yritetä päällystää sillä koko kakkua. Koitin tällä kertaa tehdä yksinkertaisen kakun, koristusten suhteen. Mutta pakko todeta, ettei ole lainkaan mun näkönen. Pohja on 4-munan suklaapohja ja välissä vaniljatuorejuusto-rahka-kerma-sitruunatäyte, liivatteilla. Hyvä raikas kokonaisuus, joka leikkaantui kauniisti. Siis palasta tuli sellanen nätti pala, eikä ikävän näkönen kasa.

Ja tässä mun soffa. Laitan kuvia oikeista, kunhan saadaan ne kotio. Tänne oli satanu melko reippahasti lunta + kesäkummit pakussa + asutaan tällasen kukkulan päällä + soffat paino öh... paljon = ne jäi tuonne alas odottamaan oikiaa kevättä.
Tuo kuvassa oleva sohva on marsipaanista ja päällä (tietty) pronssikimalletta.

Lisäkuvia jälkiasennuksena, nyt kun saatiin soffat sisälle...

Nää on törkyisot. Niin kuin mul on yleensäkki tapana, suurin mitä kaupasta löytyy, mulle kiitos.
Yks olis riittäny, koska koko meitin perhe mahtuu siihen ihan joustavasti.

Eli meil oli iso olkkari, nyt se on täynnä ja ahtaan olonen.
Joka tapauksessa nää on tosi makeet ja olen tyytyväinen sijoitukseen.
Vanha sohva oli jo melko iäkäs ja kokenut kovia neljän koiran, kolmen kissan, kolmen lapsen ja kahden aikuisen kanssa. Sydäntä kuitenkin raapaisi luopua vanhasta ja rakkaasta (hitto, mä puhun sohvasta)... Vein sen siis töihin ja näen sen siellä päivittäin.
Näin luopumisen tuskasta selvitään meillä.